Mikä yhdistää seuraavia asioita: gaala, kisa, messut, osto, sattuma, teemailta ja tilaisuus? Ne ovat kaikki tapahtumia.
Tapahtuma on mikä tahansa tiettynä hetkenä tietyssä paikassa tapahtuva, joko ainutkertainen tai toistuva ilmiö.
Ilmiö taas sen sijaan on jotain aistein havaittavaa. Kun siis tervehdit naapuriasi huomenna töihin lähtiessä, on sekin omanlaisensa tapahtuma yhtälailla kuin työpaikkasi vuosijuhlat.
Tapahtumat voidaan jakaa esimerkiksi viihteellisiin ja myynnillisiin tapahtumiin, tai yritys- ja yleisötapahtumiin. Tapahtumatuottajan työ ei siis ole pelkästään somisteiden valitsemista tai tapahtumien suunnittelua, vaikka yleisesti tapahtuma ja juhla tarkoittavat monelle samaa asiaa. Jokaisen tapahtumatoimiston ja -tuottajan tulisi keskittyä johonkin ja lokeroitua kyseisen osaamisen ammattilaiseksi.
Me olemme erikoistuneet kohtaamisiin, eli tapahtumiin kasvotusten. Toimintamme perustuu elämyksiin ja palveluajatteluun, eli siihen, kuinka pienten yksityiskohtien avulla pystyt tarjoamaan toiselle enemmän kuin mitä hän odottaa. Ihmiset ovat valmiita maksamaan hieman enemmän siitä, että he saavat personoitua palvelua. Vastaavasti tähän palveluun tulee silloin sisällyttää myös jotain, jota he eivät ole osanneet odottaa.
Oletteko miettineet, mitä se teillä on? Tutustu tapahtumapalveluihimme täällä!
“Jokainen kohtaaminen on tapahtuma, ja jokainen tapahtuma voi olla ainutlaatuinen elämys”
– Iina Runsas / Feelya Promotion