ENSIMMÄINEN

Muistan tarkasti sen päivän, kun päätin perustaa oman yrityksen.

Olin tekemässä kauppakeskuspromoa, jossa kaikki mahdollinen oli suunniteltu väärin. Paikalle saapuessani kukaan ei tiennyt, että olin edes tulossa. Siinä äkkiä etsittiin jostain yksi pystypöytä paikalle ja sanottiin, että seiso siinä. Mietin mielessäni, että tästäkö asiakas – eli markkinoitava brändi – maksaa? Siitä, että seison tyhjän pystypöydän ääressä jakamassa heidän tuotteitaan. Silloin päätin perustaa oman yrityksen.

Tänä keväänä Feelya Promotion täyttää kuusi vuotta ja promootiot ovat olleet alusta alkaen vain murto-osa toimintaa. Miksi näin? Enkö aikoinaan perustanut koko yrityksen juuri nimenomaan promootiokeikkoja varten? En. Perustin yrityksen, jotta asiakkaat saavat lisäarvoa. Yrityksen, jonka asiakkaat kokevat tulleensa kuulluiksi ja saavansa palvelua. Yrityksen, jossa myös asiakkaiden asiakkaat kokevat, että heitä arvostetaan.

Joten hei! Ja tervetuloa seuraamaan Feelya Promotionin tarinan jatkumista. Yrityksen takaa löydät minut, lattareita rakastavan tehopakkauksen, kuka motivoituu haasteista. Olen se keneltä löytyy aina tilanteeseen sopiva Excel-taulukko tai PowerPoint-esitys. Ja se, kuka juuri ennen h-hetkeä askartelee kuohuviinipullon etiketistä mattoveitsen avulla puuttuvan pöytänumeron (kyllä, tämä tarina on tosi!)

– Iina Runsas

 

 

 

Lue myös

LAHJA HÄNELLE, KUKA EI TARVITSE MITÄÄN

Anna ystävälle 30v lahjaksi drinkkikoulu tai äidillesi lahjaksi valmiit juhlat, joihin hän voi saapua paikalle ja kaikki on jo järjestetty valmiiksi. Anna kortti, joka mahdollistaa tämän kaiken.
30.3.2020

KULISSIEN TAKANA

Jokaisella yrittäjällä tulee olla muutama luottohenkilö, joiden tietää hoitavan hommat yhtä hyvin kuin itse.
21.2.2020

Kysyttävää?

Kysyttävää?
Haluaisin *
*